Bevita Eye silmätipat kosteuttavat ja lievittävät kuivien silmien oireitaBevita Eye silmätipat kosteuttavat ja lievittävät kuivien silmien oireita

Silmät

Kuivien silmien tavallisia oireita ovat silmien vetisyys, kutina sekä roskan tunne silmissä. Silmien kuivuminen voi johtua esimerkiksi ikääntymisestä, kuivasta huoneilmasta, näyttöpäätetyöstä tai silmää kuivattavista sairauksista. Myös osa lääkkeistä voi aiheuttaa silmien kuivumista, jolloin oireina voi esiintyä lisäksi suun ja nenän kuivuutta.

Silmien kostutukseen on useita erilaisia vaihtoehtoja. Apteekkiverkkokaupasta voit tilata silmätippoja pulloina, kerta-annospipetteinä sekä suihkeina. Silmätippoja on saatavana eri koostumuksilla: nestemäisistä voiteleviin, geelimäisiin tai yöksi käytettäviin silmävoiteisiin. Lipidipitoiset silmätipat voivat auttaa vahvistamaan silmän luonnollista rasvakerrosta ja vähentämään kosteuden haihtumista silmän pinnalta. Sopivan silmätipan valinnalla voi olla erityistä merkitystä esimerkiksi piilolinssien käyttäjille tai silmäleikkauksen jälkeen.

Silmien hoidossa voi olla apua myös silmäluomien puhdistuksesta, jos epäilee luomirauhasten tulehdusta tai tukkeutumista. Tähän on saatavilla esimerkiksi silmien puhdistuspyyhkeitä sekä lämpömaskeja, jotka tukevat silmäluomien hyvinvointia.

Silmien hyvinvointia voidaan tukea myös ravintolisillä, kuten tyrniöljykapseleilla tai vitamiini- ja antioksidanttikapseleilla.

Lisää tietoa kuivista silmistä, silmien hoidosta ja allergian aiheuttamista silmäoireista löydät myös Oma eApteekin Terveysvinkeistä.

 

 

Silmät

Tuotteet 1-12 / 156

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
  • Ortopad Soft for Boys Junior 50 kpl
    52,50 €
  • Ortopad Soft for Girls Medium 50 kpl
    52,50 €
  • Opticlude Silicone Maxi 2739PG 50 kpl
    47,88 €
  • Opticlude Silicone Maxi 2739PB 50 kpl
    47,88 €
  • Opticlude Silicone Midi 2738PG 50 kpl
    46,80 €
  • Opticlude Silicone Midi 2738PB 50 kpl
    46,80 €
  • Opticlude Silicone Mini 2737PG 50 kpl
    45,54 €
  • EYZ Protect silmätippa pipetit 30x0,4 ml
    25,35 €
  • Lumocare Silmälasien puhdistupyyhe 30 kpl
    4,81 €
  • EvoTears OMEGA silmätipat 3 ml
    27,80 €
  • Thealoz gel 15 g
    23,10 €
  • Vitry Glasses Rendez Vous +3.5 1 kpl
    16,02 €
  • Tuotteet 1-12 / 156

    Sivu
    per sivu
    Aseta laskevaan järjestykseen

    Silmien oireet ja hoito

    Silmien kuivuminen on yleinen vaiva, jota voivat aiheuttaa esimerkiksi näyttöpäätetyö, kuiva huoneilma, ikääntyminen tai piilolinssien käyttö. Kuivien silmien oireita ovat kirvely, roskan tunne, punoitus sekä silmien vetisyys. Oireita voidaan helpottaa kosteuttavilla silmätipoilla, geeleillä tai silmävoiteilla.

    Silmät voivat oireilla myös allergian aikana, jolloin tavallisia oireita ovat kutina, punoitus ja turvotus. Näitä voidaan helpottaa allergiasilmätipoilla sekä silmien kosteutuksella.

    Jos silmä rähmii voimakkaasti, punoittaa tai on kipeä, kyseessä voi olla silmätulehdus. Silmätulehduksen hoito vaatii aina lääkärin arvion ja reseptilääkkeen.

    Lisää tietoa silmien hyvinvoinnista ja hoidosta löydät myös silmien terveyttä käsittelevistä Terveysvinkeistä.